Asiakkaiden mielipiteitä

Minulla on aina ollut vaikeuksia oikean tuotteen valitsemisessa akneiselle iholle. Jos jokin tuote toimikin jonkin aikaa, myöhemmin sen vaikutus oli päinvastainen tai vain lyhytaikainen. Pahinta oli ajaessani partaani – pelkkiä naarmuja, karvatupen tulehduksia ja sen sellaista. Myös infektiot olivat tavallisia. Kaikki tuntui jo järjettömältä, kun satuin lukemaan aivan uudesta Nonacne-tuotteesta. En löytänyt mitään arvosteluja tuotteesta, joten otin pienen riskin ostaessani sitä. Nyt en kadu päätöstäni. Nonacne vaikuttaa varsin voimakkaasti finneihini. Uusia ihovaurioita ei enää tule ja mustapäätkin ovat hävinneet. Lopultakin minulla on sileä iho eikä parranajokone ole enää viholliseni.

Aarne - Jyväskylä

Olen nyt 32-vuotias ja olen käynyt taistelua tätä inhottavuutta vastaan 20-vuotiaasta saakka. Olen käynyt ehkä miljoonassa eri tutkimuksessa, joista ei ollut mitään apua. Kasvoni olivat yksi suuri kokeellinen laboratorio mitä erilaisimmille tableteille, antibiooteille, voiteille ja rasvoille, joiden jälkeen näytin vain entistä pahemmalta. Saman voi sanoa mekaanisesta puhdistuksesta – paalutuksesta, kavitaatiosta ja kosmetiikasta – tuloksena pyöreä nolla… Tulin ajatelleeksi, etten ole vielä kokeillut ratkaisuista yksinkertaisinta – aknea ehkäisevää luonnontuotetta. Luin, että se sisältää paljon vitamiineja ja kasviperäisiä lisäravinteita, joten päätin kokeilla Nonacnea. Ja suorastaan järkytyin tuloksista – se nimittäin toimi! Ei vielä ihan täysin, sillä olen vasta aloittanut kuurin, mutta vaikutukset ovat jo nähtävissä, ja aiemmin niitä ei ollut ollenkaan.

Anja - Kuopio

Olen käyttänyt Nonacnea viimeisen kuukauden ajan ja täytyy sanoa, että tuote on suorastaan nerokas. Käytin ennen suunnattomia määriä rahaa muihin aknea ehkäiseviin valmisteisiin + vierailuihin dermatologilla. Joko ne eivät auttaneet minua ollenkaan tai sitten vain lyhytaikaisesti. Siitä asti, kun käytän Nonacnea, en ole nähnyt kasvoillani yhtäkään isompaa finniä. Korjaus oli asteittainen, mutta lopultakin tämä taistelukenttä on hallussani!

Hannes - Tampere

Akne on ollut vaivanani jo 8 vuoden ajan… Ehdin jo menettää toivoni sen suhteen, että saavuttaisin joskus vielä normaalin, terveellisen ihon. Jokainen, joka on ollut tekemisissä tämän ongelman kanssa, tietää, paljonko rahaa ja aikaa vievät vierailut dermatologeilla ja apteekeissa ja ties minkä ihmerohtujen testaaminen. Olin jo saanut tästä tarpeekseni ja päätin kokeilla Nonacnea. Sitä suositteli minulle ystävättäreni, joka oli alkanut käyttää kyseistä tuotetta. Ensin suhtauduin epäillen vielä yhteen ”ihmeeseen”, mutta ensimmäiset tulokset olivat nähtävissä jo 3 päivän päästä! Finnit alkoivat hävitä. Tänään kuurini on kestänyt 2 kuukautta ja tulokset ovat todellakin tyydyttävät. Jopa inhottavat punoitukset ovat kadonneet. Suosittelen lämpimästi!

Janika - Raahe

Nonacne auttoi minua toisen pakkauksen käyttämisen jälkeen. Minulla oli paljon mustapäitä, leuassa, otsassa ja kasvojen sivuilla. Myös rohtumia ja kivuliaita rakkuloita. Nonacnen ansiosta kaikki nämä katosivat. Olen iloinen, etten tullut heittäneeksi rahojani kankkulan kaivoon. Nonacne on mitä tehokkain apuväline aknen aiheuttamiin ihovaurioihin.

Jarkko - Viitasaari

Voi, tämä ravintolisä on tästä päivästä lähtien suosikkini aknen hoidossa! Tänään tapahtui läpimurto – huomasin ensimmäiset tulokset, finnit katoavat kuin taikaiskusta, ja minulla on syytä juhlaan. Kiitos, Nonacne!

Lyyli - Helsinki

Suosittelen Nonacnea aina kaikille tutuilleni. Se on yksinkertaisesti tehokkain aknea ehkäisevä tuote, jota olen kokeillut. Ja olen kokeillut niitä useita. Sen ansiosta olen saanut itsekunnioitukseni takaisin ja näytän vihdoinkin ihan ihmiseltä.

Merja - Turku

Minun kohdallani ongelma aknen kanssa näytti tältä: ei koskaan juhlia, ei koskaan olutta ystävien kanssa, ei koskaan ruokailua pizzeriassa (joka vain pahensi ongelmaa), treffeistä nyt puhumattakaan. Täydellinen eristäytyminen muista ihmisistä. Häpesin näyttää naamaani muille ihmisille, kun näin peilistä, miten kehittynyt akneongelmani oli. Se oli yhtä painajaista. Tietenkin kokeilin antibiootteja, joita en kuitenkaan voinut ottaa loputtomiin, sekä voiteita ja tabletteja. Se oli pelkkää taistelua tuulimyllyjä vastaan. Ajattelin, että kannattaa varmaan sijoittaa johonkin kalliimpaan – se varmaan auttaisi. Ensimmäisenä silmääni osui Nonacne, enkä sen jälkeen muuta kaipaakaan. En vaihtaisi sitä koskaan muuhun tuotteeseen. Minun kohdallani se sai aikaan ihmeitä. Lopultakin voin alkaa elää ihmisen tavoin :)

Santtu - Salo